Ymmärrä nikotiinipussien vahvuudet

Suomessa suosiotaan kasvattaneet nikotiinipussit, jotka tunnetaan myös termillä nikotiininuuska, ovat iso ilmiö ja niiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Tällaisia pusseja käytetään perinteisen nuuskan tapaan, mutta tupakattomien pussien käyttö on huomattavasti mukavampaa, puhtaampaa ja myös huomaamattomampaa. Lisäksi nikotiinipusseja voi laillisesti tilata Suomeen, mikä myös on vaikuttanut niiden suureen suosioon. Tuotteissa vaihtelevat maut, muodot sekä vahvuus – eli nikotiinipitoisuus –  ja nimenomaan jälkimmäiseen perehdymme tässä artikkelissa.

Miksi on tärkeää valita oikea vahvuus?

Nikotiinipussit ovat tupakattomia, mutta nimensä mukaisesti ne sisältävät kuitenkin nikotiinia. Koska kyseessä on suhteellisen uusi ilmiö ja uusia käyttäjiä nikotiininuuskalle ilmestyy jatkuvasti, on tärkeää lisätä tietoisuutta siitä, miten jokainen osaisi valita itselleen sopivan vahvuisen pussin. Jokainen nikotiinin käyttäjä haluaa luonnollisesti tuntea nikotiinin vaikutuksen, mutta välttää huonon olon, jota väärä nikotiiniannostus saattaa aiheuttaa. Joskus yhdellä milligrammallakin voi olla väliä.

Pussien nikotiinipitoisuudet ei ole mikään ihan yksinkertainen konsepti, sillä vahvuudet vaihtelevat tuotemerkistä ja valmistajasta riippuen, ja valinta voi olla vaikeaa varsinkin alussa. Siksi on tärkeää sisäistää, miten nikotiinipussien vahvuuksia tulkitaan oikein.

Suomessa sallitut pussien nikotiinipitoisuudet

Nikotiinipusseja saa tilata laillisesti Suomeen, toisin kuin tavallista nuuskaa. Nikotiininuuskan myyntiä sääntelee nykyään tupakkalaki, ja sallittuja ovat vain pussit, joiden nikotiinipitoisuus on alle 20 mg/annospussi. Sivustomme alalaidasta voit lukea lisää siitä, miksi nikotiinipussien vahvuuksia rajoitetaan Suomessa.

Jos valitset turvallisen ja luotettavan nettikaupan, kuten Snusdirect.eu, ei sinulle sen vahvempia tuotteita edes myydä ja voit tehdä ostoksesi huoletta. Mutta siitäkin huolimatta on tärkeää ottaa selkoa pussien nikotiinipitoisuuksista ja ymmärtää, mitä rasioissa näkyvillä luvuilla tarkoitetaan. Tutkitaan sitä siis seuraavaksi.

Nikotiinipussien vahvuudet – kaksi tärkeää lukua

Meidän nettikaupassamme jokaisen tuotteen kohdalla näkyy pussien vahvuus muiden faktojen kuten valmistajan ja painon ohella. Valmistajasta riippuen vahvuus eli nikotiinipitoisuus voidaan kuitenkin ilmaista kahdella eri tavalla – mg/g tai mg/annospussi – tai molemmilla. Mutta mitä nämä luvut oikeasti tarkoittavat?

  • Mg/g – Se kertoo, miten monta milligrammaa nikotiinia 1 gramma tuotetta sisältää. 6 mg/g tarkoittaa siis, että yhdessä grammassa on 6 milligrammaa nikotiinia.
  • Mg/pussi – Se kertoo, miten monta milligrammaa nikotiinia 1 annospussi sisältää. 4 mg/pussi tarkoittaa siis, että yhdessä nikotiinipussissa on 4 milligrammaa nikotiinia. Tämä on luvuista huomattavasti helpompi ymmärtää, sillä juuri sen verran nikotiinia kulutamme yhdellä annoskerralla.

Varsinkin aloittelijoille ensimmäinen luku saattaa olla vaikeaselkoinen, etenkin jos molemmat luvut on annettu tuotteessa ja niissä on eroavaisuuksia. Esimerkiksi Siberia -80 All White Ultra Slim pussien merkintä 33 mg/g saattaa ensivilkaisulla herättää mielikuvan äärettömän vahvasta tuotteesta. Todellisuudessa yksi tällainen pussi sisältää kuitenkin vain puolet siitä eli 16,5 mg nikotiinia. Mutta miten se on mahdollista? Tämä johtuu siitä, että kyseiset pussit ovat hyvin pieniä ja kevyitä (muodoltaan ultra slim), ja yksi pussi painaa vain puoli grammaa.

Jos et satu suoraan pakkauksesta näkemään tietoa siitä, miten paljon yksi annospussi sisältää nikotiinia, pussin nikotiinipitoisuuden voi laskea helposti seuraavalla kaavalla:

Mg/g x pussin paino = Mg/pussi

Eli tässä tapauksessa 33mg/g x 0,5 g = 16,5 mg/annospussi

Jos et tiedä, miten paljon yksi annospussi painaa, sen taas saa laskettua seuraavasti:

Nikotiinipussien kokonaispaino (g) / pussien määrä rasiassa = 1 pussin paino (g)

ESIMERKKI

Otetaan esimerkkinä XR General Free From Tobacco pussit, joista tiedämme vain nikotiinipitoisuuden 8 mg/g.

Ensin meidän tulee laskea yhden annospussin paino:

16 g (kokonaispaino) / 20 (pussia) = 0,8 g

Sitten voimme laskea yhden pussin nikotiinipitoisuuden:

8 mg/g x 0,8 g = 6,4 mg/annospussi

Nikotiinipussien vahvuuksien luokittelu

Tarkkojen nikotiinipitoisuuslukujen lisäksi nikotiinipusseilla on myös yleensä myös joku valmistajan oma vahvuusluokitus. Koska markkinoilla on monta sopan keittäjää, vahvuuksien luokitus vaihtelee tuottajasta ja merkistä riippuen ja tämä voi helposti antaa hieman sekavan vaikutelman. Nikotiinipussien vahvuus ilmaistaan rasian kannessa yleensä jollakin seuraavista tavoista:

Jos taas mietitään nikotiinipitoisuuslukuja, tässä yksi esimerkki, miten vahvuudet voidaan lokeroida eri kategorioihin (mg/pussi):

  • 4 mg – Mieto
  • 8 mg – Normaali
  • 12 mg – Keskivahva
  • 16 mg – Vahva
  • 20 mg – Erittäin vahva

Mutta kuten sanottu, jokaisella valmistajalla on oma vahvuusluokituksensa eikä asiasta voi mitään aivan selkeää kaavaa esittää. Jos esimerkiksi joku valmistaja laskee 20 mg nikotiinipussit erittäin vahvoiksi, jollakin toisella merkillä se saattaa vielä olla vahvaa ja muuttua erittäin vahvaksi vasta 25 mg kohdalla. Siksi on tärkeää tarkistaa aina myös mg/g - ja mg/pussi -luvut!

Nikotiinipussien vahvuuteen vaikuttaa myös maku

Nyt olet jo huomattavasti viisaampi sen suhteen, miten pussien nikotiinipitoisuuksia tulee tulkita. Vahvuus on tärkeä tieto, joka on hyvä tarkistaa aina uutta tuotetta tilatessa. Saatat kuitenkin yllättyä, kun kerromme, että pussien vahvuuteen vaikutta myös maku.

Nikotiinipussejahan valmistetaan vaikka minkä makuisina ja makuvaihtoehtojen määrä tuntuu kasvavan jatkuvasti. Mintunmakuiset pussit tarjoavat käyttäjälle kuitenkin vahvimman elämyksen ja aiheuttavat eritasoista porausta huulen alla tuotteesta riippuen. Vahvan mentolin käyttö pusseissa myös antaa vaikutelman, että tuote on nikotiinipitoisuudeltaan korkeampi kuin se oikeasti onkaan. Todennäköisesti sen vuoksi vahvat nikotiinipussit ovat usein minttuisia. Sen sijaan hedelmäiset pussit saattavat vaikuttaa miedommilta kuin ne ovatkaan.

Sitten oletkin jo valmis tekemään ostopäätöksesi! Tutustu rauhassa laajaan nikotiinipussien valikoimaamme ja muista, että jokainen valmistaja ja tuotemerkki ovat oma maailmansa. Kannattaa siis kiinnittää nikotiinipitoisuuksissa huomiota milligrammoihin eikä niinkään valmistajan luokituksiin.